Elän keskellä kauhuelokuvaa...

... Hitchcockin Linnut

Tänään tää epäloma-aupparointi oli helpompaa, kun kolmeveellä oli päiväkotipäivä ja äidillä vapaata, joten se vei viisveen uimatuntien jälkeen leikkimään lukuisten tyttökaveriensa kans. Tolla pojalla on vientiä! Mulla siis oli siis päivä kaksin pikkumiehen kanssa. Kasilta kiipesin hyvin levänneenä (oikeesti. Menin eilen jo ysin jälkeen nukkumaan!) yläkertaan. Aamupuuroa vedellessä leviteltiin neidin ja pikkumiehen kans aurinkovoiteet paljaille ihopinnoille ja heitettiin hatut päähän ja kengät jalkaan. Vaunuiltiin ittemme normaaliin torstaiseen tapaan päiväkodille, jonka portille tytsy jäi vilkuttelemaan.

En halunnu mennä poitsun kans suoraa kotiin plus se ei eilen juuri ulkoillu, joten olin pakannut vähän evästä ja muuta tarpeellista kassiin ja jäätiin matkan varrella olevaan puistoon leikkimään. Toi on sellanen puisto, jonka lähellä on nurmikkokenttä ja puita. Mua on varoteltu et nyt noilla yhillä mustavalkosilla linnuilla (en muista nimee ees enkuks ja Suomessa noita ei esiinny onneks) on pesintäkausi ja ne on aggressiivisia. Keinut puiden juurella siis jätin suosiolla väliin. Oltiin ihan kaksin puistossa, joten saatiin temmeltää just niinkö huvitti. Leikittiin siinä ihan mielissämme vähän kahvilaa ja juostiin siltaa eestaas, kunnes tajusin et pojun vaippa kaipaa vaihtamista. Mentiin kärryille, josta kaivoin makuualustan, puhtaan vaipan ja pyyheliinat. Laitoin pojun makuulle ja just ku olin saanu siltä kengät ja pöksyt veke, tajusin et joku tuijottaa mua. Katoin oikeelle ja ihan mun vieressä pönötti sellanen mustavalkonen pirulainen silmät tiiviisti mussa ja pikkukaverissa. Vähän ehkä kiljaisin ja nappasin pojan ja kamat kainaloon. Punnitsin mun vaihtoehdot eli joko vaihdan vaipan siellä tai vaunuillaan kotiin, jossa hoidan homman. Yleensä poju nukahtaa vaunuihin eikä toisen istuttaminen likaisessa vaipassa muutenkaan kuulostannu hyvältä, joten käytännössä vaihtoehtoja oli vaan yks. Mutta se lintu. Sain kuitenkin omasta mielestäni hyvän idean. Koska puistossa ei tosiaan muita ollut, voisin vaihtaa vaipan kiipeilytelineessä. Sinne siis suuntasin poju toisessa ja tykötarpeet toisessa kainalossa. Homma hoitui kivuttomasti ja olin ylpee itestäni. Kiskoessani pojalle housuja jalkaan tuli sama tuijotuksen tunne takas... vilkaisin taas oikealle ja kiljasin ehkä pikkusen. Siinä se taas oli. Pikkuherraa vaan nauratti, koska se tykkää linnuista, mutta mää autoin sen kenkiinsä ennätysvauhtia, pakkasin kamat ja heitin pojan vaunuihin. Siinä vielä, kun olin laittamassa pojan turvavyötä kii, päätti lintu hoitaa homman kotiin. Se nimittäin kunnolla kiljuen pyrähti ihan mun pään yläpuolelta niin et jos oisin seisonnu, ois mulla nyt kuhmu päässä. Voin kertoo, et en enää mee tonne ainakaa pesimisaikaa ilman asianmukasta suojavarustusta, joka käsittää tyyliin jääkiekkovarusteet tai jotain vastaavaa.

Nyt oon kotona turvassa, poju nukkuu, lounas oottaa valmiina ja aikaa on, joten päätin tulla jakamaan tän kauhukokemuksen (sekä lastenhuoneselfien) tänne...

Epälomaviikot

Sunnuntaina olin sopinnu meneväni cityyn kahden uuden suomitytön, Julian ja Jonnan kanssa. Oon halunnut käyä tsekkaamassa State Library of Queenslandin, joten oltiin siis etukäteen sovittu, et mennään sinne.

Heräsin sunnuntaina ajoissa ja käpöttelin parin kilsan päähän Mt Ommaneyn ostoskeskuksee ostaa halvat farkut (koska edelliset hajos Sydneyssä) ja lastenhoitokalsareita varastoon Suomen varalle aleista. Mää siis ihan rakastuin niihin Jay Jaysin legginseihin ja nyt ne oliki jo tullu aleen. Täällä ne on jo ihan liian kuumat, mut onpa Suomessaki jotai kivaa ja rentoa päällepantavaa sitte! Mulla oli vähän bussipysäkki hukassa, joten heitin siinä sitten turhaa aamulenkkiä. Täällä ei ees vielä oo kesä ja mun täytyy oikeesti ihmetellä, miten ihmiset onnistuu pitämään ittensä freeseinä ja hyvännäkösinä näillä asteilla. Ei onnistu multa!

Minä hikipallona bussipysäkillä, kun viimein sinne löysin

Cityssä olin hyvissä ajoin, joten tein kaikkea pikkuhommaa, kuten latasin bussikortin ja ostin donitsin. Mikä biitsikunto? Puolilta päivin "hain" Jonnan juna-asemalta. Musta oli ihan outoa, et mää olinki nyt se joka tiesi ja tunti paikat ja opasti uudempaa. Justhan me pyörittii tuola Miian ja Susannan kans ja olin ihan hölmönä, kun en tienny mistää mitään!

Kirjasto oli iso ja kirjoja paljo, mutta siinä se vähä niinkö oliki, joten ei viihdytty kauaa. Vähän suunniteltii Gold Coastin reissua ja sit suunnattii syömään ja shoppaileen. En kyl ostannu ku kahet arskat. Järkevä ostos, nyt mulla on neljät...

Olin sunnuntaina neljän pintaan kotona ja suoraa hyppäsin hommiin. Näillä oli bbq kahdelle kaveripariskunnalle, joten meitsi sit viihdytti normaalin kolmen sijaan seittemää mukulaa. Tuon kokemuksen jälkeen vastustan ehdottomasti päiväkodin ryhmäkokojen kasvattamista! Nojoo ehkä päikyssä ne muksut ei oo noi pahasti sokerihumalassa ja iltavillissä... Oikeesti oli kyl ihan jees ilta, oli kiva tavata uusia ihmisiä (lapsia tosin, mut on neki mainioita! Mainiompia ku aikuiset!), mulle kannettii ruokaa ja jäätelöö naaman etee enempi ku oisin jaksannu syä ja yks noista äideistä löi vielä kolkyt dollaria kouraa kiitokseks. Sit sain vielä kympin lisää ku heitin ne kotii kahen minuutin päähän. Ei paha.

Asia, josta halusin tässä myös avautua, on lomaviikot. Tää ja ens viikko on siis koululomia täällä ja voin kertoo et au pairille tää on kaikkea muuta ku lomaa... Kolme muksuu ehkä just ja just menis mutku toi opettajaisäkin on kotona ni huhhuh. Ei siinä et isässä mitää vikaa ois mutku lapset tietää isän olevan pihalla ni aina ku kiellän tai komennan ni ne alkaa parkumaan isää ja koittaa karata ulos. Onneks tällä viikolla enää yks päivä jälellä ja sit lähetäänki lomalle Sunshine Coastille jee! :)

Mitä on olla au pair?

Mää haaveilin au pairiks lähtemisestä jo tyyliin lukion alusta asti. Selailin aupairworldistä perheitä harva se päivä ja oon tässä vuosien saatossa lukenu varmaa valehtelematta satoja au pair -blogeja. Mulle on siis aika selkeetä, mikä tää homman nimi on ja yllätän itteniki tietämällä asioita, joita ihmiset mulle kertoo olettaen mun olevan niistä autuaan tietämätön. Voisin nyt tähän avata asiaan vähemmän vihkiytyneille, että mitä se au pairina olo oikeestaan tarkottaa ja miten mä ite tän homman koen.

Au pairhan siis lähtee ulkomaille tietyksi ajanjaksoksi (yleensä n.6-12kk. Osa viihtyy pidempään ja osa on ihan parikin kuukautta. Jotkut perheet saatta myös hakea au pairia vaikka vaan kesälomien ajaks). Au pair on siis lapsenvahti, joka asuu perheen kanssa samassa talossa, syö heidän jääkaapistaan ja taskurahansa vastineeksi vahtii lapsia ja mahdollisesti tekee kevyitä kotitöitä.

Perheitähän löytyy nykyään helposti, kun netin kautta tavottaa ihmiset toiselta puolelta maailmaakin yhdellä napin painalluksella. Itse suosittelen itsenäistä hakua (ellei oo lähössä Jenkkeihin, johon on laitonta mennä ilman järjestöä), mutta näistä hakuasioista voisin kirjotella enempi ihan omassa tekstissään, joten ei siitä sen enempää.

Oon lukenut paljon siitä, miten porukka kokee hiukan ahdistavaksi asua työnantajansa katon alla, mut mulle tämä ei oo ongelma. Yllätti itteenikin, kun tykkään tehä asiat omalla tavallani ja oon aika hidas lämpeemään uusien ihmisten kanssa, mutta täällä mää koen olevani niin vahvasti osa perhettä ja tasavertainen sähkön- sekä vedenkuluttaja että jääkaapin tyhjentäjä, että mitään ahdistusta aiheesta ei oo syntyny. En koe myöskään ongelmaa raportoida tekemisistäni hosteille. Mielellään mää niille kertoilen, mitä aion tehdä ja millon aion olla kotona. Välihuomautuksena muuten, et musta on myös ihan luonnollista kutsua tätä kodiksi, mikä on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Mä siivoan täällä usein rahaa vastaan, mutta mää myös teen kotitöitä "vapaa-ajallani". Jos joku muksuista tiputtaa murokulhonsa lattialle mun silmien alla, voin ihan hyvin pyyhkiä lattian vaikka en oliskaan töissä. Niin mää tekisin kotona Suomessakin ja jos kerran täällä asun niin kai olen yhtä lailla vastuussa siisteydestä ja viihtyvyydestä, kun muutkin.

Mitä muuta mää sit teen vapaa-ajallani, kun siivoilen lattialle lipsahtaneita murokulhoja? Kun sanon lähteväni puoleks vuodeks ausseihin, osa kuvittelee varmasti mun kokevan kaikkea jännää joka päivä ja matkustelevan ympäri maata kaiket vapaa-ajat. No ei se ihan niin mee. Mää elän täällä kulttuuria ja koen Australiaa eniten juuri tavallisen tylsän arjen kautta. Oon matkustannu tän kahden kuukauden ajan tasan kerran jonneki kauemmas. Toki pyrin tekemään kaikkea jännää, mutta ei mulla ihan oo varaa joka viikonloppu tehdä uutta ja erikoista vaikka viikoittain saankin ihan mukavasti lompakontäytettä. Tai no mulle uutta ja jännää voi olla ihan yhtä hyvin se, että meen lenkillä kilometrin pidemmälle kuin yleensä ja löydän kauniin puiston. Toki mulla on paljon suunnitelmia ja asioita, joita haluan täällä tehdä, mut joskus kaipaa päivän, jolloin heräilee rauhassa, kattoo Vain Elämää netistä, lukee ihan liian jännittävää trilleriä ja kuuntelee Olavi Uusivirtaa pari tuntia putkeen. Unohtamatta iltakävelyä kaupoille hakemaan lauantaiherkkuja. Tänään oli semmonen päivä. Vähän meinaan aina tuntea huonoa omaatuntoa noista päivistä, mutta sitten muistutan itteeni, että kuus kuukautta on suunnilleen 180 päivää eli siinä todella kaipaa lepopäiviäkin väliin. Pointtina tässä siis se, että täällä maailmalla matkatessakin tulee välillä ladattua akkuja ihan samoin kuin tekis kotona Suomessa.

Ajattelin, että voisin joskus kertoa vähän yksityiskohtasemmin, mitä mun työpäivät on. Se ei kuitenkaan tapahu hetkeen koska seuraavat kaks viikkoa on lomaa kouluista eli perheen isä, joka työskentelee opettajana, on myös kotona ja viisvuotias koulupoika pysyy myös arkipäivät täällä. Mulle tää ei kuitenkaan oo loma, koska isä haluu laittaa pihaa yms joten meitsi temmeltää kolmen monsterin kanssa. Muistakaa mua hyvillä ajatuksilla kiitos, tää saattaa olla katastrofi, kun pitää pitää kaikki kolme hallinnassa.

Mulla on muuten paluuliput kotiin. 12.1. nousee kone Brisbanen kentältä ja 13.1. oon Suomessa. En siis ihan jouluksi päätynytkään tulemaan kotiin.

Sydney 5.-8.9.

Tähän on nyt menty, että joudun minäkin pahottelemaan hiljasuutta ja sitä, että ei oo tullut kirjoteltua. Arki vie mukanaan ja aikaa ei muka oo...

Viime viikonlopun vietin Sydneyssä. Tänne, kun lähdin niin kyseinen paikka ei ihan ollut bucket listin ykkösenä, mut useempi ihminen sitä suositteli, joten päätin siellä käväistä, kun sinne on semihalpa ja nopee matkustaa täältä Brisbanesta. Ja onneks menin! En oikeesti ees tiä miks, mutta mää vähän ihastuin siihen paikkaan! Pakko päästä vielä uusiks. Tuskin tällä reissulla, mutta mullon jo seuraava suunnitteilla haha.

Lauantaina siis aamusta hostisä heitti mut lentokentälle (jouduin herätä ennen kuutta hyi) ja kasin jälkeen nousin Jetstarin siivin taivaalle. Lento Sydneyyn täältä kestää siis alle kaks tuntia ja tuntuki et heti nousun jälkeen alko laskeutuminen :D lentokentältä otin taksin Coogeelle, jossa siis mun tuttu kotipaikkakunnalta Suomesta työskenteleen au pairina. Yövyin siis kaksi yötä hänen hostperheellään, mikä oli tosi kiva niin säästin majotuskuluissa. Kiitos vielä :)

Lauantaina kierrettiin kaikki perus turistipaikat, kuten oopperatalo. Haettiin mulle myös Opal card, joka oli paikallinen kulkukortti busseihin yms. Suosittelen kyllä hankkimaan, jos tuolla vähänkin enemmän julkisia meinaa käyttää! Illaks mentiin taas kaupunkiin syömään Hard Rock Cafeehen ja kattomaan Darling Harbourin ilotulitukset. Sydneyn yössä baariin pääsi vaikka likasilla tennareilla ja tosi monessa paikassa oli livemusaa. Me ei kuitenkaan oltu kovin myöhään, koska vissiin vesisateen takia porukkaa oli aika köyhästi liikkeellä. Tosin polttariporukoita oli ihan tosi paljo, hämmentävää...

Sunnuntaina meinattiin mennä Manlyyn lautalla, mutta sää oli vähän kylmä, joten mentiin shoppailemaan (kumpikaan ei kyllä ostannu ku banaanileipää nami). Tavattiin yksi toinenkin au pair ja mentiin Coogeelle syömään tortillapaikkaan. En kuolemaksenikaan muista paikan nimeä, mut ruoka oli hyvää. Sunnuntainahan oli muuten isänpäivä täällä, joten jonkin verran oli perheitä liikkeellä ulkona syömässä. Istuskeltiin sitten loppuilta parissakin eri paikassa ja haastettiin toisiamme tekemään hassuja juttuja, kuten iskemään silmää jollekin miehelle tai heittämään ohikulkijaa jelly beanilla. Ikää oli? Noeivaan oli tosi kivaa ja saatiin tämän pelin myötä uusia ystäviäkin!

Maanantaina käveltiin semmonen reitti Bondi Beachilta tonne Coogeelle. Se reitti kai jatkuis pidemmällekin, mutta jäätiin tohon, josta Jasminalla oli lyhyt matka kotiin töitä tekemään. Hetki ehdittiin vielä rannalla chillailla ja join maukkaimman mangosmoothien ikinä. Ei tosin ollu mikää terveysjuoma, kun ne laitto siihen reilulla kädellä jäätelöä jne :'D

Viimeseks yöks menin hostelliin ihan Central Stationin kulmille. Hostellin nimi oli 790 on George, joka tuli suoraan paikan osotteesta. Maksoin yöstä kuuden hengen sekahuoneessa jonku parikyt dollaria, mikä ei tosiaan ollut paljon! Mun huoneessa oli mun lisäks kolme saksalaista reppureissaajaa, jotka oli ihan hauskoja. Olin tosi väsynyt niin en jaksanut sen enempää sitten sosialisoitua vaan hain ruokaa ja roskajuorulehden ja menin nukkumaan aikasin.

 Aamulla oli taas aikainen lähtö lentokentälle ja tiistaina en ees päässy tänne kotiin lepäämään. Täällä oli nimittäin työmiehet asentamassa tuulettimia kattoon ja oltiin evakossa isovanhemmilla iltaan asti. Keskiviikosta perjantaihin olinkin taas hommissa, joten vasta nyt oon päässy toipumaan reissusta :D

Unohdin kameran, joten puhelimella mentiin. Oon muutenki ihan laiska kuvaamaan. Tajusin tiistaina junassa matkalla lentokentälle, et mulla ei oo koko reissulta itestä kuvia, joten otin kamalan rasvalettiselfien, jossa silmäpussit hipo polvia. En siis julkaise...

Cheers mates, toivottavasti ei seuraavaan tekstiin mee näin kauaa :)